perjantai 1. elokuuta 2008

Priretsnyj on Suomen alueella

FST5 näytti ansiokkaan dokumentin Petsamon kunnan alueelle sotien jälkeen rakennetun Priretsnyj-kylän rappiosta.

Olen käynyt kylässä ja raportoinut siitä Karjala-opaskirjan vuoden 2005 painoksessa.

Dokumentti nosti tunteet pintaan. Siinä liikuttiin laillisella ja sopimusten mukaisella Suomen tasavallan alueella, jonka yksinvaltainen diktaattori, massamurhaaja ja psykopaatti Josif Dzhugashvili vaati liitettäväksi Neuvostoliiton osaksi vuoden 1944 jälkeen.

Dokumentti ei maininnut sitä, että kyseessä on itsenäisen, suvereenin valtion laillinen ja sopimusten mukainen alue, jonka kuuluminen Suomen tasavaltaan perustuu usealle sopimukselle ja allekirjoitukselle.

Liioin eivät ohjelmatiedot kertoneet, että kyseessä on sopimusten mukainen Suomen alue.

Sen sijaan se kertoi kuinka kylän viimeiset asukkaat havittelevat "voiton päivän" juhlintaa, vaikka heidän oma isänmaansa, imperialistinen Venäjä, p***t välittää omien kansalaistensa humaanista hädästä.

Ongelma ei ole siinä, että Venäjän kansalaisilla on ahdinko. Se ei johdu siitä, että suomalaiset olisivat rasisteja, tai että suomalaiset käyttäisivät sanaa "ryssä" tai että suomalaiset olisivat ihailleet kansallissosialismia 1930-luvulla (mitä aika harvat tekivät) tai että Suomi olisi "hävinnyt Karjalan sodassa" (mitä Suomi ei sitäkään tehnyt, kuin osittain).

Ongelma on imperialismi, tuo rikoksista julmin, joka "oikeuttaa" yhden ihmisryhmän sanomattomiin julmuuksiin, röyhkeyteen ja häikäilemättömyyteen muita, yleensä pienempiä ja heikompia ihmisryhmiä kohtaan.

Ongelma on Venäjän ahneus, imperialismi, fasismi, Venäjän taipumus mistään piittaamatta anastaa muilta valtiolta tai ihmisryhmiltä alueita, omaisuutta, tehtaita, peltoja, metsiä ja muuta arvokasta.

Priretsnyj on kuollut kaupunki, yksi esimerkki kokonaisessa rikosten sarjassa, mutta sen tekee erityisen kiinnostavaksi se tosiseikka, että se sijaitsee itsenäisen Suomen tasavallan sopimusten mukaisella alueella.

Sopimuksia on allekirjoitettu useita: vuonna 1920, vuonna 1932 ja vuonna 1934.

Nämä sopimukset ovat historiallisia tosiasioita, ei revanssihenkeä, ei elämöintiä, ei fasismia eikä nationalismia.

Nämä sopimukset ovat suojelleen uuden, äskettäin itsenäistyneen pienen valtion ihmisiä, siis eläviä naisia, lapsia, vanhuksia ja jopa miehiä.

Näiden sopimusten mukaan Petsamon siviiliasukkaat (Suomen kansalaiset) ovat koskemattomia, suojeltuja ja turvattuja vieraan valtion väkivallalta, pommeilta ja hyökkäyksiltä.

Koillis-Euroopan ongelma ei ole suomalaisten oletettu "rasismi" tai muu vasemmistopopulistien syöttämä valhe.

Koillis-Euroopan ongelma on imperialismi, se röyhkeä ahneus, jolla Venäjä on aina lähtenyt tappamaan ja tuhoamaan vieraiden kansakuntien, heimojen tai valtioiden asuttamia alueita tai seutuja, varastanut nämä alueet ja sen jälkeen ajanut nämä alueet sanoinkuvaamattomaan ahdinkoon ja alennustilaan.

Useimmat kääntävät selkänsä Karjalalle, Petsamolle ja itäiselle Sallalle ja Kuusamolle, mutta jos tämä sotku halutaan selvittää, ensimmäisenä Venäjän täytyy vetäytyä Stalinin varastamilta Suomen alueilta. Mitä nopeammin sen parempi.

Ei kommentteja: