sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

Avaruusmatkailua ei tule koskaan

Silloin tällöin mediassa esitetään heittoja, joiden mukaan matkailu tulee joskus siirtymään avaruuteen.

Ei tule.

Avaruus tulee pysymään ihmiskunnalta täydellisesti tuntemattomana alueena niin pitkään kuin ihmisiä on olemassa.

Kukaan ei tule matkustamaan avaruuteen koskaan tältä planeetalta, ja jos joku sitä yrittääkin, hän ei tule palaamaan elävänä (tai edes kuolleena) takaisin.

Se mitä nykyisin puhutaan avaruusturismina, joko maapalloa kiertävälle asemalle matkustamista tai ilmakehän ylimpiin kerroksiin tapahtuvia lentoja, voisi verrata siihen, että varpaiden kastamista meriveteen kutsuttaisiin merimatkaksi.


Tiedemiesten arvioiden mukaan avaruuden eli universumin laajuus on 15 miljardia valovuotta. Lähin tähti, joka siis on aurinkoa muistuttava suunnattoman kuuma hehkuva tulipallo (jonne ei kukaan voi "matkustaa" koskaan), on yli neljän valovuoden päässä.

Sinne matkustaminen valon nopeudellakin kestäisi yli neljä vuotta, mikä on logistisesti mahdotonta.

Ihminen voi kovilla ponnisteluilla onnistua pääsemään Marsin pinnalle (joko elävänä tai kuolleena), mutta energiahintojen nousun tuntien on erittäin todennäköistä, että tällaisesta jättihankkeesta lopulta luovutaan, kun energian, ruoan ja asumisen hinta tulee globaalisti nousemaan eikä ihmiskunnalta enää löydy haaskattavaksi ylimääräisiä kymmeniä tai satoja miljardeja.

Tiedemiesten arvioiden mukaan pelkkä menomatka Marsiin kestäisi noin vuoden, mikä tekee hankkeesta jo erittäin kyseenalaisen. Miten vahvimmankin ihmisen psyyke voi kestää tilannetta, jossa hän on oleskellut puoli vuotta äärimmäisen ahtaissa oloissa, vihamielisen hapettoman avaruuden keskellä, täysin riippuvaisena mukaan otettujen ruokavarastojen riittävyydestä, kovissa olosuhteissa olevasta teknologian kestävyydestä tai kanssamatkustajien yhtä lailla arvaamattomasta psyykeen kestävyydestä.

Puolen vuoden jälkeen on vain kaksi vaihtoehtoa: joko puolen vuoden paluumatka tai sitten toiset puoli vuotta Marsiin, jolloin joko kuollaan laskeutumisen yhteydessä tai paluumatkaan on varattava vähintään vuosi täydellisesti (teknisesti, logistisesti, fyysisesti ja psyykisesti) onnistunutta avaruusmatkailua. Huonolta näyttää!

Lopultakin ihmiskunnan ainoaksi "turismin" kohteeksi tulee jäämään tämä yhteinen maapallomme, sitä ympäröivä ilmakehä ja äärimmäisessä tapauksessa maapalloa kiertävä kuu, sekin erittäin epätodennäköisenä kohteena.

Mikään tai kukaan ei koskaan tule muuttamaan sitä ylivoimaista rajoittavaa tekijää, jonka edessä ihminen on voimaton.

Avaruudessä etäisyydet ovat järisyttävän uskomattoman tavoittamattoman massiivisia.

Sotkamolainen kirjailija Veikko Huovinen on ilmaissut asian osuvimmin:

Ihmisellä on tässä avaruudessa kusiaisen valtuudet.

Ei kommentteja: