maanantai 28. huhtikuuta 2008

Helsinki - vanha venäläinen kaupunki

Kh'elsinki tulee sittenkin - vanha venäläinen kaupunki!

Helsinki on esine, tavara, joka täytyy myydä ja siitä täytyy saada maksimimäärä rahaa. Näin tuntuvat ajattelevan ne aivot, jotka ovat keksineet tehdä Helsingistä "vanhan venäläisen kaupungin".

Helsinki ei ole enää Suomen pääkaupunki, ainutlaatuisen suomalais-ugrilaisen kielialueen omaleimainen keskus vaan venäläisen kulttuurin ilmentymä.

Näin keinotodellisuuksia muutenkin paljon luoneet suomalaiset (vertaa "hyvät naapuruussuhteet", tai "suomi natsivaltiona 1930-luvulla" tai "lottovoitto syntyä suomalaiseksi") ovat iskeneet kultasuoneen: maailman turistien virrat suorastaan tulvivat Kh'elsinkiin, vanhaan venäläiseen kaupunkiin, jossa kansa suorastaan ahmii seljankaa, vodkaa ja kaviaaria. Noh, ainakin vodkaa.

Helsingin venäläisyys on alistamisen historiaa. Helsingistä tehtiin pääkaupunki vasta sen jälkeen, kun imperialistinen Venäjän keisarikunta oli laajentanut omaa valtapiiriään (voidaan sanoa myös "elintilaa") aiemmin Ruotsin kuningaskuntaan kuuluvaan Suomeen.

Kun Venäjä valloitti Suomen yhä laajentuvan imperiuminsa osaksi, se rakennutti Helsingistä oman valtansa symboleja edustavan kaupungin. Perintö on kolonialistinen: vieraan vallan symboleja ovat Katajanokan ortodoksikirkko, Engelin suunnittelema hallintokeskusta (tosin Engel oli saksalainen, joka oli vaikuttanut myös Pietarin ulkoasuun) ja muut tunnusmerkit.

Sivistynyt, luterilainen ja ruotsinkielinen Turku ei enää kelvannut maailman suurimmalle imperiumille, ja niinpä pienestä Suomenlahden rantakylästä tehtiin Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki.

Jos Helsinki nyt kuvittelee pärjäävänsä matkailukohteena siirtomaavallan aikaisella perinnöllään, se taantuu alistuksen aikakaudelle. Tämä itsenöyryytys muistuttaa vaihtoehtoa, jossa Malesia ei ylpeilisi maailman korkeimmilla kaksoistorneillaan tai moderneilla ostoskeskuksillaan vaan uusien pilvenpiirtäjien varjoon jääneillä kolonialistisilla rakennuksillaan. Intia ei ylpeile brittihallinnon jäänteillä vaan omalla, tuhansien vuosien pituisella hindulaisella perinnöllään (tai islamilaisella, jainalaisella, sikhiläisellä tai muulla omaperäisellä perinnöllään).

Kun pääkaupunki siirrettiin Turusta kallioselle Helsingin niemimaalle, venäläisyys voitti länsimaisen sivistyksen. Tsaarin hovia myötäilleet juonittelevat opportunistit saivat sysäyksen suomettumispolitiikalle, joka saavutti huippunsa vasta Kekkosen kaudella: suomalaiset ajettiin toisiaan vastaan, ja neuvostovastaiset käytiin ilmiantamassa Tehtaankadulla.

Siinä mielessä Helsingissä on edelleen venäläisyyteen viittaavia tunnusmerkkejä: vodkan suhteellisen suuri suosio, ilmiantoihin ja juonitteluihin taipuvainen luonteenpiirre ja silloin tällöin pintaan nouseva byrokraattinen joustamattomuus.

Kaukana näyttävät olevan ne vuodet, jolloin suomalaiset itse osasivat loukkaantua siitä, että melkein aina Suomeen (tai Ruotsiin) kuuluneen Viipurin linnan portinpielessä luki neuvostoaikainen teksti, jossa väitettiin Viipuria "vanhaksi venäläiseksi kaupungiksi". Tässä kiistassa suomalaiset itse onnistuivat saamaan muutoksen vääristelevään historiankäsitykseen. Silti Viipuri on yhdestä näkökulmasta myös venäläisen taustan omaava kaupunki: vuoden 1710 piirityksen jälkeen se joutui antautumaan Pietari I:n hyökkäävälle joukkiolle, ja sen jälkeen se olikin sata vuotta Venäjän armeijan hallussa. Tosin silloinkin Viipuria ja Viipurin lääniä kutsuttiin nimellä "Vanha Suomi". Edes Viipuri ei ole "vanha venäläinen kaupunki", miksi siis aina Venäjän vallan alla olleenakin suomalaisen Suomen pääkaupunkina toiminut Helsinki?

Nyt ne tekevät sen itse.

Nyt Helsingistä (joka esiintyy Viipurin tienvarsikylteissä muodossa "Kh'elsinki") ovat suomalaiset itse tehneet vanhan venäläisen kaupungin. Enää ei tarvita neuvostopropagandaa, joka tekee mustasta valkoisen ja valkoisesta mustan, ja saman prosessin aikana tekevät vielä suomalaisista syyllisiä kaikkeen.

Nyt suomalaiset julistavat itse oman pääkaupunkinsa venäläiseksi.

Kun aikoinaan kirjoitin Suomesta ja siten myös Helsingistä englanninkielisiä opastekstejä, Helsingin silloinen matkailupäällikkö halusi sensuroida yhdestä tekstistä viitteen Helsinkiin vanhana vakoilukeskuksena. Näin Helsingin todellinen erityispiirre (tosin ei ainoa sellainen) siivottiin pois. Sääli.

Olisivat edes korostaneet kylmän sodan aikaisen vakoilutoiminnan eksotiikkaa. Mutta ei. Ne tekivät meidän pääkaupungistamme venäläisen.

Helsingistä tekee venäläistyyppisen nykyään katumusiikki, jota hoitavat lähes kokonaan venäläiset virtuoosit. Sen sijaan, että Helsingissä voisi kuulla kadulla Sibeliusta tai edes Reino Helismaata, siellä soi Vivaldi tai Moskovan yöt.

Tässä suhteessa suomalainen byrokraattinen ajattelu on tosiaankin jäänyt tsaarinajan tasolle, kun nykyhetken vapaat venäläiset itse ovat tajunneet yrittämisen ja luovuuden antamat mahdollisuudet.

Missä ovat suomalaiset muusikot Helsingin kaduilta? Sen sijaan, että Sibelius-akatemian lahjakkuudet jakaisivat osaamistaan ja antaisivat iloa kaikelle kansalle, ja samalla saisivat mahtavaa soittorutiinia, he odottavat, että byrokraattiseen sotkuun ajautunut Musiikkitalo joskus valmistuisi ja elitistinen suomalainen musiikki voisi päästä julkisuuteen.

Tehdään siis suomalaisesta musiikista jokapäiväinen ilmiö Helsingin kaduille: Sibelius-teltta Töölöön, jossa ammattimuusikoiksi havittelevat lahjakkuudet soittaisivat aamusta iltaan, keräten samalla laillisia tuloja katusoittajina. Viulut vinkumaan Espalle, Sibelius soimaan vanhaan suomalaisen kaupunkiin!

Suomalaisuus nujerrettiin viimeistään valvontakomission riehuessa Hotelli Tornissa 1940-luvun jälkipuoliskolla. Kun nujerrettu kansakunta menettää kokonaan oman itsetuntonsa ja identiteettinsä, se samaistuu mihin tahansa ulkomaalaiseen, oli kyseessä sitten amerikkalainen kulttuuri, ruotsalainen sosiaalipolitiikka, eurooppalainen direktiivihetteikkö tai alun perin Suomen selkärangan nujertanut isovenäläinen imperialismi.

Helsinki saa suosiota matkailukohteena vasta sitten kun Helsinki ja Suomi uskaltaa olla aidosti se omaperäinen kulttuuri, jonka me suomalaiset olemme yhdessä luoneet.

Ei kommentteja: