lauantai 26. huhtikuuta 2008

Globalisaation kolme myönteistä megatrendiä

Maapallosta on tullut kylä, jossa on enää muutama syrjäinen kolkka.

Globalisaatiossa tapahtuu massiivista tavaran, työvoiman ja saasteiden siirtämistä paikasta toiseen. Häviäjiä on ympäristön ohella hauraat paikalliskulttuurit mutta joskus myös paikalliset valtakoneistot, painostusryhmät ja mafiapesäkkeet. Tai yhtä lailla globalisaatio voi antaa lisäpotkua valtakoneistoille ja muille epäterveille ilmiöille.

Matkailu on konkreettinen mahdollisuus elää globaalissa kylässä, "koko ajan kotikylässä". Pallon avaaminen kotikentäksi on ainoastaan nykypolvelle avautunut mahdollisuus, jota jotkut käyttävät pakokeinona, toiset keinona päästä perille, kolmas kaupankäynnissä, neljäs pelkästään egosentrisenä hankkeena.

Matkailun kolme suurta megatrendiä ovat avanneet maapallon ennennäkemättömällä tavalla. Sitä on joutunut toistelemaan uudestaan ja uudestaan: kaikki toiminnat jatkuvat ennallaan, vaikka satunkin olemaan toisella puolella maapalloa!

Nämä kolme megatrendiä ovat

- langaton viestiminen eli matkapuhelimet, tekstiviestit, GPS.

- pankkiautomaatit eli pääsy omalle tilille kaikkialla maailmassa.

- internet eli maapallon tapahtumien reaaliaikainen seuranta kaikkialta maailmasta.

Kerrotaanpa kolme tarinaa Intiasta 1980-luvulta. Tuolloin Suomessa oli pieni määrä maailmankansalaisia, jotka viettivät useita kuukausia vuosittain reissaamassa maailmalla, siis ottivat globalisaation tosissaan.

- Jos halusi lähettää nopeasti viestejä Intiasta omaisille tai ystäville, piti kävellä Telekommunikaatiotoimistoon, jollaisia löytyi ehkä yksi per kaupunki. Sieltä lähetettiin telegrammi. Siihen saneltiin kirjaimia ja sanoja, ja jokainen kirjain maksoi tietyn summan rahaa. Telegrammi lähetettiin sitten ilmeisesti satelliitin kautta suomalaiseen Posti- ja telehallituksen konttoriin, josta soitettiin lankapuhelimella vastaanottajalle, että teille on tullut telegrammi.

- Jos halusi lähteä pitkälle matkalle Intiaan, mukaan oli otettava joko puntia tai dollareita käteisellä tai "turvallisia" matkashekkejä. Matkashekit olivat suurta huutoa, koska niissä oli paljon mainostettu turvaominaisuus. Käytännössä kaikki rahavarat piti säilyttää mukana jossakin piilotetussa rahavyössä, ja rahojen piti myös riittää matkan loppuun asti. Tästä realiteetista syntyi käsite "budjettimatkailu".

- Käytännössä kaikissa matkakohteissa 1980-luvulla uutisvirta tuli television (ja radion) ohella ainoastaan sanomalehdistä. Tiedot olivat siten 1-3 päivää vanhoja, riippuen aikavyöhykkeistä ja kohdemaasta. Jos halusi tuoretta tietoa Suomen paikallisoloista, oli käytännössä matkustettava pääkaupunkiin, etsittävä Suomen suurlähetystö ja luettava siellä monopolisanomalehden pari viikkoa vanhoja numeroita. Kolmen kuukauden matkalla nekin olivat tuoreita. Tilanne oli usein sellainen, että tuoreimmat sanomalehdet olivat kierrossa suurlähetystön henkilökunnan kesken: kun jokainen oli ehtinyt lukea lehden, se päätyi suurlähetystön yleisötilaan.

Nyt kaikki on toisin, eikä kaikkea uutta ole vielä edes nähty. Jo nyt monet käyttävät oman tietokoneen langattoman nettiyhteyden mahdollisuuksia ulkomailla. GPS-paikantimet auttavat löytämään vanhoja sotapaikkoja Karjalassa. Kohteet voi ensin paikallistaa netistä löytyvällä ilmaisella Google Earth -satelliittikuvaohjelmalla. Saman päivän Iltalehtiä ja erään toisen konsernin vastaavaa tuotetta myydään eri puolilla Thaimaan turistikohteita (puolessa koossa). Aamulehtiä myydään myös, samoin kuin satoja muita muualla maailmassa julkaistuja sanomalehtiä, valokopioversioina.

"Etätyö" voi muuttua merkityksenä pian tarkoittamaan normaalia työskentelyä missä päin maailmaa tahansa. Tavoitat kaikki ihmiset, uutiset ja omat rahasi missä päin maapalloa oletkin. Ja jos ajattelee realistiseti: jos olet 10 km päässä ystävästäsi, et tavoita häntä ilman matkapuhelinta. Sama koskee ystävää, joka on 10,000 km päässä. Puhelin toimii yhtä hyvin. Jos tilipankkisi on 500 metrin päässä ja pankkiautomaatti 5 metrin päässä, saat rahasi yhtä kätevästi myös ollessasi 5000 kilometrin päässä tilipankistasi. Nettiuutiset ovat identtiset, luet niitä sitten toimistossa Helsingissä tai nettikahvilassa Borneolla.

Globalisaation kolme myönteistä megatrendiä: langaton viestintä, pankkiautomaatit ja internet.

Ei kommentteja: